Sain äsken kuulla asian, joka järkytti minut aika pahasti. Eräs (miespuolinen) ystäväni on alkanut seurustella. Yritän olla iloinen hänen puolestaan, mutta en oikein ainakaan nyt heti pysty. En ymmärrä miksi, mutta tuntuu vain kamalan pahalta. Tuli vain jotenkin tyhjä ja paha olo. En usko, että se mustasukkaisuudesta johtuisi, sillä en ole koskaan osannut ajatella välillemme muuta kuin ystävyyttä. Argh, ei minusta saisi tuntua tältä. No, ehkä tämä on vain jokin hetkellinen hämmennys, joka menee ohi.
Yksi toinenkin kaverini on ilmeisesti törmännyt johonkin kivaan tyttöön, jota tapailee tällä hetkellä. Se ei tuntunut niin pahalta, mutta ei erityisen hyvältäkään. Umh, miksi en osaa olla iloinen toisten puolesta? Ei sillä, että heille itselleen mitään negatiivista sanoisin, tottakai sanoin olevani iloinen ja hieno juttu, ja yritän tosissani ajatella niin. Mutta..
Päätin tänne lähtiessäni, että en halua täällä mitään minkäännäköisiä ihmissuhdesäätöjä tai mitään sinne päinkään. Jotenkin tuntui, että olin niin täynnä sellaista kaikkea. Mutta nyt jo huomaan ajattelevani, kuinka kivaa olisi olla jonkun lähellä ja halia ja sellaista. Tuntuu, että on ikävä jonkun ihmisen viereen. Miksi ihmisen pitää olla tällainen? No onneksi tunne ei ainakaan toistaiseksi ole kovin vahva, vaan tulee esille vain hetkittäin. Ja ihan normaaliahan se kai on.
Mutta muuten ihan hyvää. Kirjoitin tänään kortteja ja puhuin äitin kanssa puhelimessa. Ja kävin ulkona puistossa kävelemässä ja otin valokuvia. Tiudiu, tykkäilen kyllä kovasti olla täällä, vaikka tänään tulikin ensimmäistä kertaa vähän ikävä Suomeen. Tai ei todellakaan Suomeen, mutta kaikkia ihmisiä. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti