tiistai 1. huhtikuuta 2008

C'est avril!

Huhtikuu. Tosiaan. Ihan friikkiä. Enenen millään suostu tajuamaan, että olen muka ollut täällä jo kaksi kuukautta. Juurihan päivittelin sitä, miten voi olla jo maaliskuu. Ja nyt sekin on ohi. Apua!

Vein tänään kummipojan lahjan postiin. Tuntuu, että ravaan siellä jatkuvasti, ja siellä on aina ne samat miehet töissä. Varmaan ihmettelevät kohta, että mitä minä siellä joka viikko ravaan postittamassa kaikenmaailman kirjeitä, kortteja ja paketteja. Jos tietäisin, missä täällä on muualla posti, niin kävisin mielelläni välillä siellä, enkä aina tuolla samassa. Mutta kun en tiedä.

Sain eilen rahaa, josta tuhlasin tänään jo iloisesti 30e. Ostin vain suihkusaippuaa, shampoota, deodoranttia ja jotain itseruskettavia mömmöjä. Plah, enpä muista olenko koskaan aiemmin käyttänyt moista summaa kerralla tuollaisiin tuotteisiin. Nomutta ihan tarpeeseen tulevat, ei siinä mitään.

Niin ahkerasti kun olen lenkillä käynyt (ja siitä ajoittain jopa ihan tykännyt), niin mitä sitten saan palkaksi? Jalkani ovat niin kipeät ja rakkuloilla, etteivät varmaan ole koskaan aiemmin olleet. Pelkästään toisessa kantapäässä on neljä rakkulaa, ja sitten vielä jokaisessa varpaassa. Auh. Tänään tuotti ihan suunnatonta tuskaa pelkkä kävelykin. Tai aluksi sattuu, sitten siihen tottuu ja kävelee suht normaalisti, ja sitten kotona saa huomata sukkien olevan ihan veriset. Sellaista joo. Vaikka niin, eipä kai nuita Conversen tennareita ole tarkoitettu lenkkeilyyn. Ehkä jalkani voisivat paremmin, jos omistaisin kunnon lenkkarit. Pitää harkita.

Ei kommentteja: