How come if alcohol kills millions of brain cells, it never killed the ones that make me want to drink?

Nyt on taas ehkä biletetty ihan tarpeeksi yhden viikolopun osalta. Sanonpa vain, että huhhuh. Molempina aamuina aamumetrolla kotiin ja pikapikaa omaan sänkyyn peiton alle nukkumaan. Ihan huippua oli kyllä sekä perjantaina että eilen. Niin huippuja nuo kaikki tytsyt. <3
Perjantailta sain pari kuvaa, ja VOI NOLO, kun selvästi rakastan poseerata kameralle suu auki ja kieli ulkona. Eilisiä kuvia tässä vielä pelokkaana odottelen. Varmaan taas ilmeet kohdallaan.

Juttelin tänään ykkösparaskaverin kanssa mesessä. Voiii, kun oli kivaa kuulla tytöstä pitkästä aikaa! Ja että kaikki on tosi hyvin. Ja pääsin myös itse hehkuttamaan, että kuinka täällä on ihan huippua ja viihdyn ja kaikki mennyt paremmin kuin hyvin.

Olen viime päivinä miettinyt aika paljon tätä perhettä. Pari kertaa tullut melkein tippa linssiin, kun olen tajunnut kuinka ihania nämä ovat minulle. Voi awww.

Ja jottei nyt liian hehkuttamiseksi mene, niin pakko jotain valittaakin. Valittaminen on kuitenkin elämäni suola. Minua on alkanut ärsyttää tämä blogi vähäsen. Ylläri. Eihän tämä olekaan kuin vasta neljäs blogi, jota olen kirjoittanut (teiniajan livejournal oli kyllä ehdoton suosikkini, harmittaa ihan älyttömästi kun menin aikanaan poistamaan sen; nyt olisi ihan parasta lukea niitä juttuja!) Tällä kertaa päätin, että kirjoitan vain täysin mitä milloinkin mieleen tulee, enkä yritä mitään enempiä hienosteluja. Mutta silti tuntuu, että tästä on tullut ihan tyhmä ja huono ja vääränlainen. Plaaplaa, eihän sillä pitäisi olla mitään väliä, kunhan jonnekin saa vähän avautua. Mutta silti.