Siis niin kivaa! Hehkutusta vain taas tulee. Mutta joo. Eilen ja tänään sellaiset +26 astetta ja olen ottanut aurinkoa tuossa pihalla ja tänään puistossakin.
Eilen olin myös ahkera! Siivosin sikolättihuoneeni perusteellisesti. Huh, se oli rankkaa, en edes muistanut, että siivoaminen ottaa niin voimille. Mutta lopputulos oli hämmästyttävä, nyt voin taas hengailla huoneessani, kun siellä mahtuu olemaan ja kävelemään, eikä kävellessä tarvitse väistellä vaatemyttyjä ja tyhjiä pulloja eikä sukanpohjiin tartu keksinmuruja. Pesin myös kaksi koneellista omia vaatteitani (yllättäen kaikki hyvät bilevaatteet olivat likaisia) ja pesin käsin laukkuni (joka oli öh, hieman likainen baarin lattioilla pyörimisen jäljiltä).
Eilen skipattiin (vaihteeksi) ranskan tunti ja mentiin käymään "yhdillä" vakkaripaikassa. Oli ihan totta tarkoitus juoda vain ne yhdet. Mutta siinä abaut kuudensien juomien jälkeen käytiin vielä vetämässä tanssimuuveja tyhjällä tanssilattialla (joka ei oikeasti edes ole tanssilattia vaan vain sellainen sopivan tyhjä tila siinä pöytien keskellä), ja lähdettiin vikalla metrolla kotiin. Oli ihan huippu maanantai-ilta kyllä! Mutta äh, kun minusta on tullut niin doku taas. Olen löytänyt nyt niin vakkaridokauskaverin, että sen takia varmaan. Suunniteltiin jo huomiseksikin jonkunlaista "käydään parilla" -keikkaa. Kjeh kjeh.
Minun piti tänään nähdä se kaamea tukka -tyyppi, mutta enpäs sitten nähnytkään. Kun se lupasi soittaa illalla, mutta ei ole kuulunut. Ei tosin sillä, että yhtään haittaisi. Olin meinaa jo miettinyt, että perun koko jutun. Ja nyt mietin, että en ehkä vastaa sen puheluihin enää.
Ja tiudiu! Sain äsken kuulla, että minulla on huomenna töitä kokonaiset puoli tuntia siinä 7:30 - 8:00. Ei valittamista oikeastaan. Voisi sitten lähteä koko päiväksi vaikka puistoon ottamaan aurinkoa tai kaupungille hengaamaan tai jotain. Kivaa. Huippua. ^^
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti